Vuosi 2012 on ollut mulle aika tärkee vuosi, mutta ei tuu millään lailla voittamaan vuotta 2011. Halusin nyt tehdä teille tämmöisen postauksen, missä kerron tämän vuoden jokaisesta kuusta tärkeimmät asiat, ja kollaaseista sitten löytyy jotain kuvia tietyiltä kuukausilta. ( tiedän, että tämmöisiä postauksia on ollut monilla, mutta haluan myös itsekkin näyttää teille miltä olen vuoden varrella näyttänyt, kun ne vanhat postaukset sillon joskus poistin. )
TAMMIKUU
Olin tosi ilonen kun sain uuden kameran, joten alotin blogini kirjoittamisen. Lukijoita tuli vähitellen, ja jokaisen lukijan kohalla perusilme muuttui leveäksi hymyksi! Vietin paljon aikaa Tian ja hänen pikkusiskonsa Reetan kanssa. Meillä oli aina ihan huippukivaa. Keksittiin kaikkia mahollisia pelejä yhessä, esimerkiksi joululahjaks saatua Scrabblea.
HELMIKUU
Ihana kuukausi! Mulle tapahtu kaikkee ihanaa helmikuussa. Vietettiin mun 14-vuotis synttäreitä Jyväskylässä shoppaillessa ja käytiin leffassa kattomassa tyttöjenkaa myös toi "Hulluna Saraan"! Älyttömän hyvä leffa sekin. Hoidin paljon mun hoitokoiraa, Siriä. Häntä oli ihana aina viedä lenkille ja leikkiä lumen keskellä. Minusta ja Emiliasta on tässä ihanaisessa kuussa saatu ainut onnistunut kuva, voi miten pikkusia me ollaankaan ♥
MAALISKUU
Helmi-maaliskuussa olevalla hiihtolomalla käytiin meijän talvimökillä, Kivijärvellä. Oli tosi kiva loma, kuvailin sielläkin paljon isosiskoni kanssa. Värjättiin myös eka kertaa mun hiukset semmosella sävyteshampoolla:-) Muutenkin tämä kuu oli ihan kiva! Pelleiltiin koulussa vaan päivät pitkät, vaikka kyllä me ahkerastikkin opiskeltiin myös.
HUHTIKUU
Huhtikuussa Unnukka tuli käymään meillä, ja oli tosi ihanaa viettää hänen aikaa hänen kanssaan pitkästä aikaa. Oltiinhan me viimeksi nähty joskus joulukuun alku tienoilla. Käveltiin kauppaan jumpinit päällä ja maistettiin ensimmäiset "muotiin" tulleet Angry Birds- limut! Hyvää oli. Innostuttiin taas Tiankaa ottelemaan eräs huhtikuinen päivä kuvia yhdessä. Tein myös ensimmäistä kertaa hedelmärahkaa, ja oli muuten hyvää:-)
TOUKOKUU
Toukokuussa vietettiin Emiliankaa yhdessä vappua meidän mökillä. Oli kyllä aikamoinen vappu, niin positiivisesti kuin negatiivisestikkin. Mun Toukokuuhun kuului vaikka ja mitä, huhhuh. Kamala kuukausi oli kyllä sitten loppujen lopuksi, täytyy kyllä sanoa. Tapasin kyllä uuden ihanan tuttavuuteni Hennankin tässä kuussa ensimmäistä kertaa, en tule ikinä katumaan, että tutustuimme hänen kanssaan ♥ pus
KESÄKUU
Kesäkuu oli ihana kuu, oli niin lämmintä ja sai viettää paljon aikaa ihanien ihmisien seurassa ♥ Heti alkukuussa oli Isan synttärit, jotka oli tosi hauskat ja tuli valvottua siihen 8 asti aamulla. Yhden tunnin yöunilla jatkettiin seuraavaan yöhön, kello kahteen. Oltiin Emilian kanssa tosi väsyneitä ja kaikki meni ihan pyllylleen. Hahah. Tässä kuussa halusin myös jotain sävyä mun hiuksiin, joten niitä raidoitettiin hieman. Blondit raidat näytti tuolloin tosi kivoilta ruskeissa hiuksissa, sillon tykkäsin noista ihan älyttömästi! Vietin taas paljon aikaa Sirin kanssa, koska hän oli meillä hoidossa, hänen omistajiensa ollessa lomareissulla!
HEINÄKUU
Heinäkuu oli tosi sateinen ja synkkä kuu. Pari kertaa se aurinkokin taisi sieltä pilkistää, mutta se olikin sitten oikeesti tosi vähäistä! Unnukka oli taas meilläpäin ja minä siellä. Oli tosi hauskaa jälleen kerran! Hennakin pääsi käväsemään meillä ensimmäistä kertaa. Päällimmäisenä siitä päivästä jäi mieleen se, kun Unnukka ja Henna kävelivät roskasäkit päällä kauppaan, satoi nimittäin vettä kuin esterin takapuolesta, ja meidän oli pakko päästä kauppaan! Ihania muistoja. Naurettiin kyllä mahat kippuralle monesti tässä kuussa. Kerkesinhän mä sukupippaloissakin käydä, uusia sukulaisia tuli nähtyä, ja vietettiin sielläki tosi mukava viikonloppu!
ELOKUU
Elokuussa alkoi koulu, ja vietin tosi hauskan viimeisen lomapäivän Emilian ja Reetan kanssa. Kuvailtiin ja otettiin videoklippejä koko päivä, käytiin viemässä ripari-ilmoittautumiset takaisin kunnanvirastoon, mässäiltiin ruokaa ja kaikkee muuta kivaa! Koulukuvauksetkin tais tuossa kuussa olla, ja olin kuviin ihan ok-tyytyväinen. Sain myös tässä kuussa uuden puhelimen, Samsung Galaxy S'n. Rakkaus ♥ Kävinhän mä myös kesäloman lopulla Emilian mummolassa! Sielläkin oli hauskaa.
SYYSKUU
Syyskuun alussa kävästiin perheen kanssa isolla lomamatkalla Turkissa, ai että on jo ikävä sinne! Oli tosi ihanat kelit ja sain otettuu tosi kivasti kuvia ja kyllä tuli syötyä jokaisen edestä. Ihanaa oli kyllä päästä pois taas lomailemaan, mutta tällä kertaa lämpimille maille ♥ Sieltä en kyllä paljoa tavaraa ostellut mutta tärkeintähän oli perheen kanssa vietetty aika. Värjäiltiin mun hiukset sitten siellä tolla uudella Sublime Moussella, sävy oli 40! Tykkäsin tosi paljon. Loppukuu ei sitten ollutkaan enään niin iloinen, sillä hoitokoirani, Siri joutui pieneen onnettomuuteen, ja hän sai enkelin siivet taivaaseen! Mulla on kyllä vieläkin kamala ikävä tuota maailman suloisinta koiraa ♥ Kyyneleet vierii aina poskille kun ajattelee edes.
LOKAKUU
Lokakuussa käytiin pariin otteeseen Tian kanssa kuvailemassa hänen uuden kameransa tykö, jonka Tia sai syyskuussa synttärilahjaksi. Lokakuussa ei sitten oikeastaan edes tapahtunut mitään ihmeellisempiä juttuja, en ainakaan tällä hetkellä muista, eikä näin hetken mietinnän jälkeen mitään mieleeni nyt tule. Paitsi että ensilumetkin tuli, jotka sitten loppujen lopuks suli aika nopeasti pois. Syyslomalla kävin taas Emilian mummolassa, haha. Ihanaa oli nytkin ♥
MARRASKUU
Marraskuussa vietettiin mun isovanhempien timantti-hääpäivää, he ovat olleet yhdessä siis jo 60 vuotta ♥ Siinä on jo jonkin verran tavoittelemista oikeesti! Tässä kuussa mun hiukset värjättiin uudelleen, kun väri pääsi taas haalistumaan, ja juurikasvu paistoi pitkälle. Värjättiin ne jollain Cameleon (?) väreillä, sävyt oli muistaakseni 5.3 ja 3.3. Ensimmäinen väri loppui siis kesken, joten sekoitettiin toinenkin väri sekaan. Miltei mustat noi kyllä oli hetken värjäyksen jälkeen! Monet kyllä ainakin sano että sopi ihan hyvin. Laitettiin myös mulle hammaskoru, tuommoinen sydämmen muotoinen hopeinen timantti. Tykkään ite ainaki tosi paljon! Mutta toista en kyllä aio laittaa, kun tuo irtoilee tuosta sitten. Tein myös tässä kuussa joululistan. "Köyhään" lahjalistaani kuuluu tuo Canon Eos 1100D järjestelmäkamera. Marraskuussa sattui yksi pieni vahinko, nimittäin puhelimeni tippui vessanpönttöön, ja sanoi pakit miltei heti alkuunsa. Pärjäilin sitten parisen viikkoa jollain Samsungin ensimmäisillä kosketusnäyttöpuhelimella.
JOULUKUU
Joulukuussa on tapahtunut kaikkea hassua. Käytiin moikkamassa serkkuja Mikkelissä, sain uuden puhelimen, ollaan käyty kuvailemassa tyttöjen kanssa ja olen ollut innoissani joulusta ja siihen liittyvistä asioista. Jouluaattoonkin on vain 4 päivää jäljellä, ihanaa ♥ Kun tämä kuu on loppunut, aion tehdä vielä uuden kollaasin tässä kuussa tapahtuneista asioista/kuvista jos vain millään tahdotte:-)!
Tämmöinen minun vuoteni 2012 on sitten ollut. Vuoden aikana on tapahtunut monta ihanaa, sekä ei-niin-ihanaa hetkeä. Tämä vuosi on ollut elämässäni kuitenkin yksi osa, joten tärkeä sekin. Toivotaan , että ensivuodesta tulee sitten parempi meille kaikille! Teitäkin on vuoden aikana kertynyt yli 90 lukijaa, olette ihania ♥ Kiitos!
16 kommenttia:
oltii elokuus ja lokakuus mei mummolas ja unohit mainita ::Dddd koska saatii kuukaude naurut!
ano: voi eeei unohin iha kokonaa!!! hauskaa kyl oli XD
missä toi unnukka asuu ja mistä tunnet sen? se on yhe mun koululaisen kamu.xD
ano: ollaan tunnettu siitä asti kun olin joku pari kuukautta ja tutustuttii meijä äitien kautta:-D haha se asuu kajaanin lähellä!
tosi kiva postaus (: onks tialla blogia?
pakko kyllä tulla sanomaa, et jos koitat välttää niitä kauheita anokommenttivyäryjä sun ja jatan postausten samanlaisuudesta, niin en suosittele tekämään myöskään noin samanlaisia postauksia.. ois kannattanu ees laittaa toi kuukauden nimi jotenki erilailla, tää oikeesti näyttää ihan täydeltä kopiolta
Haha ^ todda
pinjau: kiitos :-) juu onhan sillä http://tia-inmyhead.blogspot.fi/
ano: montako tuhatta miljoonaa kertaa teille pitää sanoo tääkin asia? mua ei yksinkertaisesti kiinnosta, toivottavasti menisi tällä kerralla teillä haukkuja-anonyymeillä se sinne päähän! ekaks, en matki jattaa. tokaks, ihan kun ette olis nähny kellää muulla tämmösiä? kolmanneks, oon saanu kuulla siitä ihmisestä ihan tarpeeks viime vuoden aikana, joten jos voisitte vaan antaa tän olla, ja antaa mun olla semmonen ku oon?? jokaisesta hirmu pienestäki asiasta keksitte musta jotain huonoja puolia, onko teistä mukavaa satuttaa toisten tunteita? eiköhän se kerralla sanomisella menis jo mappiin. thats who i am, enkä muuksi muutu:-) jos joillai ihmisillä on sama maku, niin se lasketaa heti matkimiseks? en mäkää hauku ketää ihmisiä matkijoiksi vaikka he tekisivät samanlaisia postauksia tai käyttävät samanlaisia vaatteita kun mä? ehei otan sen kyllä ihan kohteliaisuutena jos he mua ihailevat! typerää oikeesti tulla anonyyminä puhumaan tommosta shittiä ku kaikki vielä tietää ettei toi oo totta. kiitos:-)
asdfghjkl sulle sopii ihan sairaan hyvin noi vaaleemman ruskeet hiukset!!!:)
ano: voi kiitos:-) haha
hmm... nyt ehkä vähän loukkaanuin, sillä tarkoitukseni nimennomaan EI ollut olla yksi niistä anonyymeistä jotka täällä aina valittaa..kauheen saarnan sain silti. Aattelin vaan iha niiku positiivisellä sanoa vinkkiä. Tottakai mäki nyt katon toisilta jotai vaateideoita yms ja tällei, ja onha se nyt hassua et ruvetaa valittaa jostai et käytätte samaa muokkausohjelmaa, mut tämmöne tää maailma vaa on, aina valitetaa jostai. Siks halusin vaa vinkata mielestäni iha rakentavaa kommenttia, ei sun tarvii heti laittaa päälle tommosta ihme puolustus asennetta ku joku anonyyminä tänne kommentoi..
ano: tarkoitinkin tuota kommenttia myös ihan yleisesti kaikille. te ette oikeesti tiedä miten paljon mä oon saanu kuulla siitä ihmisestä, ettekä myöskään tiedä miten väsynyt oon siihen touhii. ei, en oo lopettamassa bloggausta. teodän täytyy oikeesti vaa allaa opettelee et mikä on kritiikkiä (joka auttaa mua parantelee asioita) ja mikä sit on taas niitä haukkumiskommentteja (jotka loukkaa mua oikeesti henkisesti). en mä sano tätä kellekkään pahalla, mut oikeesti MIETTIKÄÄ VÄLILLÄ.
Mikä se onnetomuus oli mis se Siri kuoli?? :'(
ano: hän hukkui tipahtaessaan laiturilta:'( ihan kamalaa! Siri oli löydetty kuolleena siitä heidän mökkirannastaan ...
tykkkään oikeesti tosipaljon sun blogista ! ja oli tosi kiva tää postaus ku joskus syksymmällä bongasin tän blogin vasta niin näki susta vähän vanhempiakin kuvia yms ! ja vinkkinä kaikille haukkujille, että just samantapasia postauksia on ollu todellatodella monessa blogissa, ei se jatta tätä hommaa oo keksiny :D
ano: en tajua miks ihmiset tulee valittamaan mulle siitä, että teen tämmösen postauksen, joka ei edes ole kyseisen henkilön keksimä:-D joskus tuppaa naurattamaan näitten anojen järjenjuoksu, vaikkeivat jotkut sitä pahalla varmasti tarkottaisikaan! mutta kuitenkin. kiitos paljon, kiva että tykkäsit:-) ihana
Lähetä kommentti