Aattelin tulla vielä näin keskiviikkoiltana postailemaan pari turhaakin turhempaa kuvaa ja ilmottelemaan pari juttua.
Käytiin Tian kanssa eilen mäkkärissä, kun ei oltu pitkään aikaan vietetty aikaa kahdestaan ja juteltiin vähän niitä näitä, ja kaikkea mahollista mitä ikinä keksittiinkin! Pari juttua tulikin siinä sitten lörpöteltyä. Ei ollut kovin kiva lähteä ajamaan kotiin, kun oli juuri satanut sillä aikaa kun oltiin siellä itse mäkkärissä, ja skoban penkki oli ihan märkä. No ehjin nahoin kotia saakka kuitenkin selvittiin! :-D
Koulu on alkanut mulla ainakin ihan hyvin, kaipailen jo salaa sitä tunnetta, kun viimeinen viikko koulussa alkaa ja kesälomaan on vain pieni hetki... Ää!! En jaksa oottaa, vaikka tulevaisuus pelottaa mua silti. No, mutta näillä mennään.
Syksykin näyttelee jo ensimmäisiä merkkejään (..eihän nyt vielä ole syyskuu?) ja sieltä se tulee ajan mittaan kun lehdet tippuilee maahan ja joka paikka on täynnä oranssia, punaista ja keltaista väriä. Jouluunkaan ei ole enää pitkä aika! Jeejee.
Sitten vähän harmittavimpiin juttuihin. Tiedän, että oon postaillut nyt hyvin harvaan ja jopa huonojakin postauksia, joka jatkuu jatkumistaan, ENÄÄ tämän viikon sunnuntaihin asti. En nimittäin koneelle tuona aikana pääse, tietyistä syistä. Joten postauksiakaan ei sillon ole valitettavasti tulossa. Mutta sunnuntaina sitten kerron vähän enempi, mistä on kyse! Ei mitään ihmeellistä, mutta kuitenkin :-) Sunnuntaina luulisin, että tulisi kuvarikasta postausta, jos nyt oikein "suunnittelin" jne... No, mutta tässä on teille pari tällästä turhaa kuvaa tähän loppuun!
7 kommenttia:
Eikös toi oo ostettu juusolle ranskasta toi pienoiss malli torni ?:) juuson frendi osti sen juusolle??:) ja oot kaunis <3 :)) -Dilan
ano: joo on se varmaankin se! kiitos <3
ooi vähän sul on kiva blogi! vaikutat sairaanmukavalta :)
öö mitä läiskii sulla on kaulas tos 4. kuvassa ? xd mut kivoja kuvia :-)
eltsu: ää kiitos paljon! :-)
ano: aika tarkkaan oot kyllä kattonu ku itekki piti, että huomaa mitää! :o haha kiitos! :-)
riittääkö bensa skootterissa laukaasta jyväskylään ja takasi jos täys tankki ?
ano: riippuu toki skootterista, mutta pitäis päästä moneeki otteesee! :-)
Lähetä kommentti