27. helmikuuta 2013

THE DREAMS COME SLOW AND GOES SO FAST


Tiedättekö sen fiiliksen kun heräät syntymäpäivä aamunasi siihen, kun oma perheesi astuu huoneeseesi laulaen onnittelulaulua? Minä tiedän! Kyllä siinä tilaanteessa suupielet nousivat korviin ja rupesi sitä kyllä hieman naurattamaan kun he rupesivat pelleilemään as always. Laulun ja lahjojen antamisen jälkeen siirryttiin aamupalalle ja sen jälkeen pakkaamaan kamoja mökkireissua varten. Kivijärveä kohti siis! Iltapäivällä sitten oltiin perheemme lisäksi naapureiden ja Emilian kera perillä. Melkeinpä heti siirryttiin kakun pariin, jonka Emilia oli itse leiponut. On mulla kyllä parhain ystävä ikinä ♥ Joka päivä käväisimme läheisessä "rinteessä" jossa oli ns. pulkkahissit, joilla pääsi ylös pulkan, sekä myös lasketteluvehkeiden kanssa. Vauhti oli kyllä jos jonkinmoista, hyppyreistäkin tuli lennettyä pari kertaa pulkan kyydistä pepulleen, ja muutenkin kovien vauhtien huumassa ei pysynyt pulkan kyydissä läheskään joka kerralla. Nyt voi kyllä sanoa että on kroppa täynnä erikokoisia mustelmia:-D Mutta mitäs pienistä. Hauskaa oli joka tapauksessa. Illat istuttiin mökissä saunoen, nauraen ja pelaten erilaisia lautapelejä, kuten Scrabblea, joka nousi ihan ykköseksi muiden pelien rinnalla! Mahat kippurassa naurettiin toistemme jutuille, haha hyvä kun siinä sählingissä ei tukehtunut. Voivoi sitä naurun määrää! Oli kyllä ihanin mökkireissu tähän mennessä, ollaanhan me tuolla jo 13 kertaa käyty hiihtolomaa viettelemässä. Nyt päästän teidät mun höpötyksiltä kuvien pariin:-)
 Mun pienempien sisarusten (7v ja 5v) antama synttärilahja! Pikkusisko tokaisi lahjan antaessaan " Aateltiin ostaa sulle tommonen pinkki paita kun sulla on jo semmonen samanlainen " Haha. Tosin ei se kyllä aivan samanlainen ole.

21 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

aaww leipospa munki ystävä tollasen kakun mulle! pidä ystävästäsi kii ku tolla tavalla sua hemmottelee :)

Iina kirjoitti...

ano: hihi:) ja kyllä toden tosiaan aion pitää kyllä hänestä kiinni kaikin voimin! kaikilta kun ei noin ihanaa ystävää edes löydy ♡ kyllä sotä näin vuosien saatossa huomaa ketkä oikeesti on niitä tosi ystäviä ja ketkä sitten ei .... :)

Anonyymi kirjoitti...

mitä meinaat tol ketkä ystävii ja ketkä ei?? onks tiian kans ryppyjä rakkaudes taas?

Iina kirjoitti...

ano: ei meillä ainakaan pitäisi olla mitään? mutta ei me kyllä enää samoissa väleissä olla mitä esim. vuos sitte :/

Anonyymi kirjoitti...

hei sori kauheesti mut mä en tykkää lukee näitä sun postauksia siis kyllä nää on hirmukivoja ja sillee mut ku kirjotat nii helvetisti tota tekstiä ja vielä samaan paikkaan nii ei jaksa lukee sitä jos et laittas kaikkee noi putkeen nii ois ainakin minun mielestä kivempi lukee :-) mut jos ite tykkäät nii ei tarvii mun vuoks muuttaa :D:D:D:

Iina kirjoitti...

ano: tämmöset kommentit on just hyviä missä annetaan kritiikkiä! tähän postaukseen tuli pakostakin aika paljon tekstiä, olihan mulla monen päivän takaa asioita kerrottavana:) mutta joo, voin yrittää vähentää tekstejä aina sillon tällön, jos sitten olisi kivempi sinunkin lukea:)!

Anonyymi kirjoitti...

ipadiin vois ostaa jonkun vähän kivemman suojan koska toi nyt näyttää vähän kököltä... jaa kakku on niin mehevä että on varmaa kuapasta ostehtu ! :)))

Anonyymi kirjoitti...

mikä toi body ctrl on??

Iina kirjoitti...

ano: tatuointi/lävistyskauppa jyväskylässä:-)

Anonyymi kirjoitti...

Aiotko ottaa tatskan tai lävärin? Sanon vaan että tatuointi ei sovi sulle ja se sattuu ihan sikana kun se neula menee sinne ihon alle ;)

Iina kirjoitti...

ano: huhhui en meinaa ottaa tatuointia :-D ehkä vuosien päästä! lävistyksen kyllä tässä lähiaikoina.

Anonyymi kirjoitti...

MINKÄLÄVIATYKSENSÄOTAT

Iina kirjoitti...

ano: en aio kertoa siitä vielä tarkempaa tietoa, mutta se ei tule olemaan millään hirveen näkyvällä paikalla:-) kerron sitten ottamisen jälkeen lisää!

Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus !;) hyvä kun ootte Emilian kanssa tosi hyvissä väleissä ! Se on hyvä juttu että on olemassa paras kaveri :) saitko Juusolta lahjaa ?:) tee: Dilan:))

Iina kirjoitti...

ano: kiitos dilan:-) sain juusolta suklaata! niinhän se on, en kyllä itse pärjäisi ilman emiliaa:-)

Anonyymi kirjoitti...

millä riparilla Se sun kaveri Anni on ? entä sun muut hyvät kaverit jotka ei oo samalla riparilla ku sä?

Iina kirjoitti...

ano: anni menee ahoniemee:) suurin osa mun kavereista menee sinne myös!

Anonyymi kirjoitti...

et juskaleee sitä minun napakoru kommettii........:):):)) lollero oot niin säälittävä hehe tiiän jo et vastaat et minäki oon tän kommenti perusteel mut what ever et tiiä kuka oon

Iina kirjoitti...

ano: tiedätkö, vielä säälittävämpää on se, että tulet sanomaan tämän anonyyminä:) voit tulla kertomaan kyllä mulle ihan facebookissa tämän, koska taidamme siellä kavereita olla. mua ei kuule jaksa kiinnostaa jos olen jonkun randomin mielestä säälittävä, koska suurinosa on varmasti kanssasi erimieltä:)

Iina kirjoitti...

ano: kyseinen ipad ei ole meidän, joten en voi siihe vaikuttaa millään lailla. ja tuo kakku oli ollut kaksi päivää koristeltuna jääkaapissa, kermoineen kaikkineen. sen takia saattaa näyttää vähän kulahtaneelta, mutta ei se näkö vaan se maku:) ja ihan itse tehtyä se kyllä oli sillä näin kuvia tekemis vaiheessa!

Anonyymi kirjoitti...

ahoniemi ouuuuuu !!!! ehkä paras porukka sielllä (;;; ♡♡♡♡ okei jooo mo :Dddd