Oon hengaillu nää pari viimestä päivää ihan kotona, löysät pöksyt jalassa, juoden kuumaa kaakaota. Musta on ihana vaa välillä ottaa rennosti. Selailin tuossa äsken H&Mmän kuvastoa lävitse ja ihmettelin miten sieltä ei löytynytkään niin paljoa kaikkea ihanaa, mitä esimerkiksi vuosi sitten? Vuosi sitten oisin halunnut melkein kaikki koko lehdestä, mutta tällä kertaa löysin sieltä vaan ne pari juttua. Johtuukohan se siitä, että nykyään valitaan vaatteet niin tarkasti päälle, vai sitten siitä että tullaan vanhemmiksi, eikä enää sitten puetakkaan mitä vaan päälle, välittämättä siitä mikä sopii minkäkin kanssa ja mikä taas sitten ei. Jos kelattaisiin ajassa taaksepäin vaikka 5-vuotta niin ei tuommoisista asioista vielä stressattu, ja seisty vaatekaapin ovella vaikka kuinka kauan etsimässä vain tiettyjä vaatteita? Sillä ei oikeestaan ollut mitään väliä miltä näytti. Noh, oon ihan tyytyväinen kuitenkin tähän "ajanjaksoon" mitä me nyt eletään, enkä haluaisi ajatella vielä tulevaisuutta, enkä sen enempää menneisyyttäkään. Haluan vain elää hetkessä! Postauksessa näkyy kuvia eiliseltä ja tältä päivältä. Viikonloppuna on tulossa vähän erikoisempaa postausta, jos suunnitelmat menee kuten ne on suunniteltu! Vielä tähän loppuun haluaisin kysyä teiltä, että minkälaista videota haluaisitte, jos tässä joku päivä semmosen ottaisin teille:-)?
15 kommenttia:
sun silmät o hiema kaukana toisisttt?
ano: haha ei mun mielestä! sitä paitsi en voi ulkonäölleni sitten yhtikäs mitään:-)
hahaha ano mitä vittua :DDDDddd oi säki oot varmasti täydellinen:)!!!
oot ihana pus<3
-emilia
nams toi kermavaahtokaakao! hihi ihania kuvia taas:-)
>> http://hhennas.blogspot.fi/
ooiii et oo enempää matkinu jattaa...,.,.. -,-
tuo timantti on jeees mut sait varmaa siihenki inspiraaation christan kädestä, hän oli just instaan semmosen kuvan laittanu missä tuo timantti oli itsepiirrettynä kädessäää.. eihä siinä mut vähä jännä vaa :oo
Onks sulla ano joku ongelma ? Iina ei oo matkinu ollenkaan jattaa tai jennaa tässä postauksessa ainakaan ! Ja jos se jatta ja jennaa haittaaa nii ne tulee varmaa iha ite sanomaaa ! Että elä omaa elämääs ano ja älä puutu toiste asioihi. Kiitos.
++ oot tosi kaunis ja kivoja kuvia ! (: älä välitä noista anoista .
Hei bliiis oikeesti ?!? Miks iina on se joka matkii. Jos näkee jonkun kuvan ja sit ottaa vaikka ite samanlaisen melkeinpä nii vittu se ei ole matkimista ! Jos joku haluaa valittaa iinalle että se matkii nii antaa sen tulla ketä iina on muka "matkinu". Hankkikaa elämä ja jos te vaa valitatte nii miks luette tätä blogia ? Pitäkää turpanne ummessa ja menkää pois : D
Anteeks ,mut ärsyttää sun puolesta Iina ! /:
emilia: haha jep! kiitti muru pus <3
henna: niin se olikin! kiitti kultsi:-)
ano: mitä ihmettä???? en oo matkinu koko jattaa TIPPAAKAAN piitkiin aikoihin. jos näät tässä postauksessa jotain että olisin jattaa muka matkinut, kannattaa käydä silmälääkärissä. nää matkimisjutut alkaa tulla jo kaikilla pikkuhiljaa korvista ulos, eikä ne kiinnosta enää ketään. eiköhän se jatta tule itse sanomaan jos on kerta tuota mieltä, eikä hänen "faninsa" mikskälie niitä sanotaankaan:-)
ano2: oon sun kanssas ihan samaa mieltä!! kiitos paljon, ihana:-)
ano3: kuinka niin _siihenkin_ ?? kieltämättä ihailin kyllä sitä hänen kädessään, mutta eniten mua innosti sen siihen piirtämään isa, joka hirveesti koulussa timanteista puhu. hassua kun kaikki nykyään yhdistetään matkimiseen:-/ ei voi enää mitään tehdä, kun se on jo matkimista. ihmettelen ettei kellekkään kuuluisimmille bloggaajille tule matkimiskommenttia vaikka olen paljon samanlaisuutta moneissa blogeissa nähnyt. mutta niin, jos tää nyt oli sun mielipide niin, thats fine, pakkohan se on hyväksyä, koska en ole mikään sitä varmaankaan muuttamaan!
ano4: haha toi oli kyllä hyvin kirjotettu! mitä sitä anteeks pyytelemään kun on oikeassa:-)
"En oo matkinu koko jattaa TIPPAAKAAN piitkiin aikoihin"
Myönnät ainaki matkinees jattaa...
ano: niin ehkä vuosi sitten kun hän oli vielä mun "idoli". mutta koskaan en häntä suoraan ole kopioinut missään:-) nyt olen kuitenkin jo kasvanut nuista ajoista, joten niitä on aika turha enää edes muistella!
mist toi sun kaulakoru on? :) ja ooot kaunis!
ano: H&Mmästä, 9,95€ :-)
haha luen näitä vanhoja postauksia uutta odotellessa ja välillä itkettää ja naurattaa samaan aikaan nää anot jotka sua tulee dissaamaan. mietityttää vaan et miks nää lukee tätä blogia ku se ei näköjää miellytä? ja tää sun blogis on ihana :) itekki anona ny tulin koska eipä ole pokkaa/rohkeutta nimellä tulla :p
ano: vooi!! ite ollaan samoilla fiiliksillä menty tän koko puolentoista vuoden bloggailun aikana... ja oon ihan samaa mieltä sunkaa! kiitos paljon <3 :-)
Lähetä kommentti