Loppuja kuvia vielä viime keskiviikolta. Viime postaus kerrasta on jo aikaa, hupsis. Suunnitelmat meni tiettyjen asioiden takia vähän ehkä pilalle, joten siksi moinen "postaustauko". No, mutta ei siitä sen enempää. Perjantaina olin siis kaupungissa Tian ja Emiliankaa. Myöhemmin meidän seuraan sitten liittyi myös Henna:-) Oli tosi kiva päivä, vaikka paniikkikin kerkesi yhessä vaiheessa kyydeistäkin syntyä. Löytys sieltä jotakin myös (myöhemmin niistä lisää) ja joululahjat sitten tuli ostettua! Huhhuh, onneks, niin ei tartte enään niistäkään stressata. Sitten, eilen (lauantaina) oli mun isosiskon valmistujaisjuhlat. Siellä sitten pyöriskelin ottamassa kuvia hänen kamerallaan. Olin niin sanotusti kameravastaavana. Niitä kuvia saatan sitten ehkä joskus saada tänne blogiinkin, kunhan sisko niitä kerkeisi lähetellä. Ruokaa oli mielin määrin, ja nassut täynnä koko aika. Nälästä ei puhettakaan! Ihana päivä kyllä oli myös lauantai kuten perjantaikin, pakko myöntää ♥ Huippua. Sunnuntain oon nyt vaan ottanut ihan rauhassa, makaillut viltin alla koko päivän, syöden juustokakkua. 8 päivää enää jouluun! Aika hurahtaa kyllä ihan ohitse, tosi nopeesti. Toisaalta pelottavaa, toisaalta tosi ihanaa. Ens viikko menee koulussakin rennosti, "koeviikotkin" on nyt sitten ohitse. Mutta eipä mulla sitten muuta ollutkaan:-)
8 kommenttia:
woow ihanan värinen silmä ! ja oot niin kaunis muutenki(:
tessahej: kiitos paljon:-)
ihana toi siun wescin hoodie (;; onko se mistä?
ano: en tiiä yhtää ku se on emilian serkun vanha!
äää näytät aika scaryltä tos kas kuvas, mut se o siisti ! ihania kuvia♥
mmirka: hahah aijaa :-D kiitos <3
Haastoin sut mun blogissa!:) http://beasyouare-aino.blogspot.fi/2012/12/haaste.html
-aino: okei kiiitos:-)
Lähetä kommentti